keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Väsymys 1

Nyt iski ensimmäinen väsymys. Haluaisin olla ihan täysin ajattelematta rakentamista. Ja nyt voisinkin, meidän kaikki tarjouspyynnöt on sisässä, eli en voisi nyt tehdäkään muuta kun murehtia. Hirveä työ vaikka mitään ei edes vielä läheskään rakenneta!!!

Pitää suunnata aina katse tulevaisuuteen, miksi tätä tehdään. Siksi, että joskus olisi se talo. Nämä väsymykset ovat pieniä, mutta venkuroivan 10kk ja 5veen kanssa rakennustoimistolla keskustelemassa yksinäisenä aikuisena runkorakenteesta, energiatehokkuudesta ja lämmitystavan valinnasta, oli hmmm... mielenkiintoista. No vauvalle tissi suuhun ja yrittää olla välittämättä söpön rakentajapojan poskien punasta. :D Ja kiitos nykyaikainen tietotekniikka, lapsukaiselle voi laittaa juutuubista muumilaakson tarinoita ja iskeä se sohvalle katsomaan sitä. Ja sen lisäksi voi arkkitehdin kanssa keskustella muutostoiveista sähköpostitse.

Aamulla heti soitin rakennusvalvojalle, olin valinnut tyhmä nainen- moodin. " Tarvitsisimme apuasi suunnittelussa, voiko tulla käymään" ym. Aika menee kuulemma kesäkuulle, mutta kun en siitä ollut moksiskaan, aika saattoikin löytyä jo toukokuussa. Aluksi pääsuunnittelijan piti ehdottomasti suunnitella talo, mutta kerrottuani lapsen sairauden mahdollisesti tulevaisuudessa asettamista haasteista, hän "hyväksyikin" minut suunnittelemaan yhteistyössä meidän taloa ;) Voi huoh. Kyllä tästä aika mielenkiintoinen henkisen kasvun prosessi saattaa tulla.

2 kommenttia:

  1. Jos lohduttaa, niin tuo on se PAHIN vaihe. Siis paperinpyöritys projektin alussa. Sitten, kun homma ja vastuu siirtyy talofirmalle, niin sun rooli helpottaa... tosin itsehän perfektionistisena kyttääjänä kyllä stressasin silloinkin ;) Ja jaan kyllä aika täysin myös tuon fiiliksen juurikin tuon ikäisten lasten kanssa rakennusvalvojalla käynneistä - meillä neiti oli just tuon 10-11kk, kun oli pahin show alkamassa ja isompi A oli sen 4,5v. Ja silti mä selvisin; ihan itte kilpailutin meille maaperän tutkimuksen, järkkäsin sen kiireellä pahimpaan lomarysään keskelle heinäkuuta jne. Puhuin, puhuin ja vähän lisää puhuin. On tuo kuitenkin ainutlaatuista ja jännää, vaikka välillä (lue: aika usein) tekee mieli heittää hanskat tiskiin, alkaa itkemään ja melkeinpä heittäytyä mahalleen lattialle. Parit tuollaset totaalinollausraivari-itkut mä vedinkin ja jo helpotti kummasti ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Näin se on, muutama päivä ihan ilman mukamas ajatustakaan, niin helpottaa.

    VastaaPoista